Voittavan työhakemuksen anatomia

Olen viimeisen muutaman kuukauden aikana lukenut lähemmäs 1500 työhakemusta, ollut rekrytoimassa neljää johtoryhmätason työntekijää ja seurannut sivusta noin 50 ihmisen rekrytoitumista Stella Kotipalveluihin.

Joudun valitettavasti toteamaan, että työhakemukset ovat olleet pääosin surullista luettavaa. Ei siksi, että hakijoiden taso olisi huonoa, vaan siksi, miten suomalaiset hakevat töihin. 98 prosenttia näkemistäni työhakemuksista on geneerisiä, persoonattomia, aukikirjoitettuja ansioluetteloita.
Lue lisää…

Erilainen maanantai

Olen ollut nyt noin puolitoista vuotta elinkeinonharjoittajana. En millään osaa kutsua itseäni yrittäjäksi (työllistänhän vain itseni), mutta tässä kirjoituksessa kutsun itseäni Naqu-historiani osalta yrittäjäksi ja toivon että kaikki oikeat yrittäjät antavat minulle anteeksi.

En ole koskaan tuntenut erityistä vetoa yrittäjyyteen, enkä ole löytänyt itsestäni suurilla alkukirjaimilla kirjoitettavaa yrittäjän eetosta. Minulle Naqu oli silloisessa elämänvaiheessani loogisin tapa tehdä työkseni asioita, jotka olivat minulle tärkeitä ja rakkaita.

Suhtaudun työhöni suurella intohimolla ja samaa vaadin kollegoiltani sekä asiakkailtani. Työni Great Place to Work Institutessa tarjosi intohimoiset työkaverit, mutta asiakkaikseni päätyi myös organisaatioita, jotka eivät aina olleet tekemisessään tosissaan. GPW:ssä meillä ei toimintamme riippumattomuuden takia ollut mahdollisuutta valikoida asiakkaitamme, joten minä päätin perustaa yrityksen, joka valikoisi asiakkaansa ja tekisi töitä vain intohimoisten organisaatioiden kanssa (tämän kirjoitin myös PRH:n rekisteröinti-ilmoitukseen).
Lue lisää…

Mukavaa joulumieltä

Monet britit odottavat John Lewis-tavarataloketjun joulumainosta lähes yhtä paljon kuin itse joulupukkia. Muutaman näitä mainoksia nähneenä, emme ihmettele miksi.

John Lewiksen tämän jouluinen mainos kertoo tarinan pojasta, hänen Monty nimisestä pingviinistään sekä kaipuusta. Tämä tarina kiteyttää mielestämme erinomaisesti sen, mikä kaikille meille oikeasti ja etenkin tässä hetkessä on merkityksellistä. Tämä tarina osoittaa myös sen, että reilussa kahdessa minuutissa voi kertoa uskomattomia tarinoita. Laita joulumieli jakoon! #MontyThePenguin

https://www.youtube.com/watch?v=iccscUFY860

Suomi tarvitsee intohmioisemman työelämän.

Siksi Leidenschaft